Kaksi vai neljä pyörää

Minä olen aina rakastanut autoja, vanhoja autoja… Semmoisia, joissa on kyljet oikeaa peltiä, kromia puskureissa, bensan ja öljyt tuoksua ja matalalla muriseva moottori …  No, semmoista minulla ei ole koskaan ollut, mutta aika lähelle pääsin ensimmäisellä autollani eli Kupla Volkkarilla. Ne ainoat oikeat piirteet siinä autossa olivat iso kääntösäde ja suuri polttoaineen kulutus. Siitä en kuitenkaan saanut kauaa nauttia, kun serkkupoika halusi ostaa se jokkisautoksi. Nyt on hiukkasen harmittanut sen myyminen.

Seuraava nelipyöräiseni oli vuoden -72 Datsun Finn. Sen sain käsiini parikymppisenä ja ajelinkin sillä vuodet ympäriinsä vuosikausia. Jossain vaiheessa alkoi väsyttämään se jokakeväinen  jarrujen purkaminen ja tiheä kansipahvien vaihtaminen. Minä nimittäin olin etopeli polttamaan kansipahveja, kansiremontteja sain olla avustamassa kerran jos toisenkin. Kesäautoksihan tämä minun aarre sitten siirtyikin, ja on sitä virkaa hoitanut nyt reilut parikymmentä vuotta.

Kaksipyöräiset ovat olleet minun pelkokapistuksia aina. Nuorena olin pariin otteeseen kavereitten kyydissä ja aina pelotti ihan tolkuttomasti. Siihen aikaan tytöt eivät ajaneet mopolla ja myöhemminkään ei tullut moottoripyörällä ajettua, vaikka kuorma-autokortilla olisi saanut ajaa kaikkia pienempiä kulkupelejä. Aviomies yritti poistaa minun motskaripelkoa ottamalla minut kyytiin…huonostihan siinä kävi. Minua pelotti taas niin vietävästi, että meinattiin mennä ojaan: vapsin niin kovasti, että koko pyörä tärisi ja kaarteissa kuulemma aina känkäsin sinne väärään suuntaan. Hyvin nopeasti loppui se yhteinen harrastus.

Kunnes, yhtenä päivänä viime kesänä iski hurjuus: halusin oman moottoripyörän! Ei ollut hajuakaan, että osaisinko ajaa sillä ja minkälainen pyörä olisi minulle hyvä. Poika armollisesti opasti minua ajamaan kaksipyöräisellä…siis skootterilla! Totesi, että saatan vaikka oppiakin ajamaan jonain päivänä, jos oikein jaksan harjoitella. Niinpä minä kävin katsomassa paria pyörää ja toisen niistä ostin. Vaihteet olen oppinut vaihtamaan jo melko sujuvasti, mutta vauhti ei vielä päätä huimaa. Luotan silti sanontaan, että hiljaa hyvä tulee.

Kulkupelejä minulla on nyt kaksi ja välillä on vaikea valita, monellako pyörällä aamulla lähtisi liikenteeseen.  Ehkäpä huomenna hurautan töihin Finnillä, laittaa hameen päälle ja korkkarit jalkaan ja annan tuulen hulmuta tuuletusluukuista. Jospa  viikonlopulla sitten olisi aikaa päristellä sillä vähempipyöräisellä.

Kirsi Pulkkinen
yrittäjä
Sirkkis/Lelupuoti Nallukka